Rotuesittely

Afgaani on vanha itämainen vinttikoirarotu, jota on käytetty sen alkuperämaassa Afganistanissa pääasiassa metsästyskoirana, mutta myös vartiointitehtävissä ja paimenenakin. Länsimaissa se elää seurakoirana, mutta vanhat metsästäjän vaistot ovat säilyneet hyvin, ja niinpä näyttelyharrastuksen ohella afgaanin kanssa voi harrastaa rata- ja maastojuoksuja.

Afgaani on ulkonäöltään hyvin erikoislaatuinen ja huomiota herättävä. Kuten kaikilla vinttikoirilla, afgaanillakin on pitkät, hoikat raajat, sen vatsa on kuroutunut, pää on pitkä ja kapea, ja olemus on nopean ja lihaksikkaan koiran. Afgaanin erityispiirteitä ovat pitkä, silkinhieno turkki, itämainen ilme, silmukkaan päättyvä pitkä häntä, voimakkaat sarvennaiset, suuret tassut ja kevyet, joustavat liikkeet. Ravatessaan afgaani peittää runsaasti maata, sen pää ja häntä ovat ylväästi koholla, ja näyttää aivan kuin se ei koskettaisi maata leijuessaan eteenpäin.

Afgaanin ihannekorkeus vaihtelee uroksilla 68-74 cm:n välillä ja nartuilla 63-69 cm:n välillä. Aikuinen uros painaa koosta riippuen 24-33 kg, narttu 18-25 kg. Kaikki värit ovat sallittuja, ja väriskaala vaihtelee vitivalkoisesta kerman- ja kullanvärisen eri sävyjen kautta monenlaisiin harmaisiin, eri värien yhdistelmiin ja täysmustaan. Yleisimpiä värejä ovat mustamaskinen golden (päävärinä kullanväri, kuono ja korvanpäät mustat) ja black & tan (musta ruskein merkein, kuten esim. rottweilerilla).

Luonteeltaan afgaani on hyvin itsenäinen ja omanarvontuntoinen. Vieraita kohtaan se voi olla pidättyväinen luoden heihin vain ylvään, viileän katseen, mutta tavatessaan tuttuja se tervehtii näitä lämpimästi ja riehakkaastikin. Se on koko perheen koira, jolle omat ihmiset ovat hyvin tärkeitä. Kotona se viihtyy omissa oloissaan, ei pyöri jaloissa eikä koko ajan seuraa ihmistä huoneesta toiseen. Se sopeutuu hyvin myös kerrostaloon eikä ole herkkä haukkumaan.

Kuva: Masha Photo

Rauhallisen ja hillityn olemuksen vastapainona afgaanin luonteesta löytyy myös temperamenttinen puoli, joka rakastaa vauhtia, kiihkeää takaa-ajoa ja silkkaa riehumista. Afgaani tarvitsee paljon liikuntaa, ja mielellään sen tulisi saada juosta vapaana päivittäin. Itsenäisen metsästäjän luonne asettaa kuitenkin vapaana juoksemiselle rajoituksia, sillä impulsiivisena koirana afgaani intoutuu helposti sellaiseen vauhtiin, että omistajan kutsut kaikuvat kuuroille korville ja koira saattaa kadota useiksi tunneiksi omille retkilleen. Niinpä afgaania kannattaa pitää irti vain turvallisella, mieluiten aidatulla alueella.

Afgaania voi – ja tuleekin – kouluttaa, mutta kyseeseen tulee lähinnä tapakasvatus ja koiran hallinta. Varsinaista TOKO- tai agility-harrastusta varten on olemassa monia huomattavasti sopivampia rotuja, mutta kyllä näitä afgaaninkin kanssa voi harrastaa, jos tiedostaa rodun erityispiirteet. Afgaania tulee käsitellä määrätietoisesti, mutta hellällä ja rakastavalla otteella.

Afgaani soveltuu hyvin myös lapsiperheeseen, mutta se ei ole varsinaisesti lasten koira, eikä sitä voi antaa pienten lasten taluteltavaksi. Se sietää lapsia erittäin hyvin, edellyttäen että noudatetaan niitä sääntöjä, joita yleisesti suositellaan lasten ja koirien kanssa. Jos perheessä on pieniä lapsia, kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, onko aikuisilla aikaa hoitaa näin työlästä koiraa vai kannattaisiko afgaanin hankintaa siirtää muutamalla vuodella.

Afgaanin turkinhoito vaatii kohtuullisen paljon aikaa ja vaivaa, mutta tärkeintä on sen säännöllisyys. Yleensä koko koira pestään ja turkki selvitetään harjaamalla kuivauksen yhteydessä viikottain, joskus useamminkin, esimerkiksi nuoren koiran turkinvaihdon aikaan. Lisäksi tulee säiden mukaan tassupesua ja risujen ym. irroittelua, kurasäällä jopa jokaisen pikku lenkin jälkeen. Puhtaana hulmuava kaunis ja kiiltävä turkki on kuitenkin vaivan arvoinen palkinto.

Afgaani on terve rotu, jolla ei ole mitään tyypillisiä sairauksia. Rodussa esiintyy perinnöllistä nuoruusiän harmaakaihia, mutta tapauksia tulee ilmi hyvin harvoin. Suomalaisten afgaanien silmiä on tutkittu hyvin laajalti aina 70-luvulta lähtien eikä kaihi ole päässyt yleistymään. Rotujärjestön pentulistalle otetaan vain ne pentueet, joissa molempien vanhempien silmät on tutkittu ja todettu terveiksi. Lonkkakuvauksia on tehty satunnaisesti eikä lonkkavikoja ole todettu. Afgaanit ovat suhteellisen pitkäikäisiä ja elävät yleensä n. 12-vuotiaiksi.

Sivun kuvat: Tuuli Koivumäki, Masha Shaverneva, Teija Seeste.