– Sääntöjä päivitetty v. 2025 alkaen! Muutokset punaisella-

Kilpailuihin palkittavien koirien omistajien tulee olla Suomen Afgaanit ry:n jäseniä (jos koiralla on useampi omistaja, riittää kun ainakin yksi heistä on jäsen). Poikkeuksena Vuoden Kasvattaja (käyttö), jossa pisteet kasvattajalle lasketaan neljän parhaan koiran mukaan (näiden koirien omistajien ei siis tarvitse olla jäseniä) Palkinto jaetaan SA-FA:n jäsenkasvattajalle.
Vuoden Maastojuoksija
Yhdestä kauden aikana juostusta hyväksytystä kilpailusta saa pisteitä seuraavasti: sijoitus / kilpailuluokan osallistujat (esim. 2/23 = 0,087 p). Mukaan lasketaan korkeintaan koiran neljä (4) parasta kilpailua Suomessa. Pienin pistemäärä on paras. Mikäli hyväksyttyjä tuloksia on vähemmän kuin 4 lisätään pisteisiin jokaista puuttuvaa kisaa kohden 1 piste.
Vuoden Ratajuoksija
Pisteitä laskiessa huomioidaan kolme (3) parasta kilpailua kotimaisilta radoilta, 480 m matkalta. Jokainen sijoituslähtö pisteytetään erikseen, ja jos kilpailussa juostaan alkueriä, jaetaan sijoituspisteet vain (A)- finaalilähdöstä. Pisteitä annetaan sijoitusten perusteella niin, että kilpailun voittaja saa lähdön koiramäärän verran pisteitä ja seuraaviksi sijoittuneet saavat pisteitä -1 verrattuna edelliseen sijaan (esim. täyden 6 koiran lähdössä voittaja saa 6 pistettä, toiseksi sijoittunut 5 pistettä, kolmanneksi sijoittunut 4 pistettä jne…). Lisäksi käyttövalioajasta annetaan neljä (4) pistettä vain kerran yhtä kilpailua kohti. KV-aikapisteet voi saada joko alkuerästä tai finaalista, huolimatta siitä mikä on finaalin tulos (esim. keskeytys tai diskaus finaalissa). Diskauksesta vähennetään kaksi (2) pistettä ja keskeytyksestä yksi (1) piste. Jokaisen kilpailun voittaja saa lisäksi kaksi (2) pistettä.
Vuoden Nopein
Vuoden nopeimman tittelin saa afgaaninvinttikoira, joka on kyseisenä vuonna saavuttanut parhaan keskiarvoajan 480 m:n matkalla seuraavin arvosteluperustein. Arvosteluperusteena on keskiarvo koiran kolmesta (3) parhaasta ajasta, jotka se on juossut 480 m:n matkalla Suomessa, virallisissa juoksukilpailuissa, vähintään kahdella (2) eri radalla. Mikäli kaksi tai useampia koiria saavuttaa saman keskiarvoajan, annetaan titteli sille, joka on saavuttanut näistä koirista nopeimman yksittäisen ajan.
Kaunis Juoksija
Kaunis Juoksija -kunniamaininta listataan afgaaneille, jotka ovat saavuttaneet Suomesta kuluneen, saman vuoden aikana, joko rata- tai maastojuoksukilpailusta SERTK ja näyttelystä SA.
Vuoden kaunein juoksija
Pistelaskennassa huomioidaan Suomesta saavutetut tulokset seuraavanlaisesti:
-koiranäyttely, joissa koira on sijoittunut neljän parhaan joukkoon kilpailuluokassa, eli saanut laatuarvosanan ERI tai EH.
-ratakoetulos, jossa koira saa hyväksytyn tuloksen ja sijoittunut kuuden parhaan joukkoon.
-maastokoetulos, jossa koira saa hyväksytyn tuloksen ja sijoittunut kuuden parhaan joukkoon.
-ajuekoetulos, jossa koira juoksee ajueessa, joka saa hyväksytyn tuloksen ja sijoittuu kuuden parhaan ajueen joukkoon.
Pisteitä laskiessa otetaan huomioon yhteensä 5 parasta Suomessa saavutettua näyttely- ja juoksutulosta, joista 2 täytyy olla toisesta lajista ja 3 toisesta. Kilpailuun vaaditaan kaikki 2+3 tai 3+2 tulosta, nollatulosta ei lasketa suoritukseksi.
PISTEJAKO NÄYTTELYISTÄ
LAATUARVOSTELU | KILPAILULUOKKA | PISTEET |
ERI / EH | 1 | 10 |
ERI / EH | 2 | 7 |
ERI / EH | 3 | 4 |
ERI / EH | 4 | 1 |
SA tuloksesta yksi (1) lisäpiste
PISTEJAKO RATA- MAASTO- JA AJUEJUOKSUKOKEISTA
PODIUMPAIKKA | PISTEET |
1 | 10 |
2 | 7 |
3 | 5 |
4 | 3 |
5 | 2 |
6 | 1 |
Ratakokeessa juostusta käyttövalioajasta yksi (1) lisäpiste
Maastokokeessa maastosertistä yksi (1) lisäpiste
Ajuekokeesta ajuesertistä yksi (1) lisäpiste
Vuoden Kasvattaja (käyttö)
Pisteitä laskiessa otetaan huomioon kasvattajan neljän parhaan kasvatin yhteenlaskettu pistemäärä alla olevan taulukon mukaan. Mukaan lasketaan enintään neljä (4) parasta kilpailua per koira Suomessa.
RATAKOE | Pisteet |
hyväksytty tulos | 1 p |
kv aika | 1 p |
Podiumpaikka | |
1 | 10 p |
2 | 7 p |
3 | 5 p |
4 | 3 p |
5 | 2 p |
6 | 1 p |
MAASTOKOE | Pisteet |
hyväksytty tulos | 1 p |
sertk | 1 p |
Podiumpaikka | |
1 | 10 p |
2 | 7 p |
3 | 5 p |
4 | 3 p |
5 | 2 p |
6 | 1 p |
AJUEKOE | Pisteet |
hyväksytty tulos | 1 p |
sertk | 1 p |
Podiumpaikka | |
1 | 10 p |
2 | 7 p |
3 | 5 p |
4 | 3 p |
5 | 2 p |
6 | 1 p |
YLEINEN SÄÄNTÖ kaikkiin vuoden parhaiden kiertopalkintosääntöihin: koiria listataan enintään 10 / titteli..