Terveystarkastusten tukeminen

SA-FA tukee omistajia ja kasvattajia tutkituttamaan afgaaninsa seuraavasti:

Tuki maksetaan yhdelle koiralle kerran. Omistajan tulee hakea tukea 6 kk:n sisällä tutkimuspäivämäärästä lähettämällä kuitin tuloksineen (mikäli eivät näy KoiraNetissä) osoitteeseen: jalostus@afgaaninvinttikoira.fi

Kaikki rotujärjestön tukemat tutkimukset sekä muut KoiraNetissä julkaistut tutkimustulokset julkaistaan Afgaani-lehden jalostuspalstalla. (Ruumiinavaustulokset omistajan luvalla)

MUUTOS AFGAANIEN TUTKIMUKSISTA MAKSETTAVIEN RAHALLISTEN TUKIEN MAKSAMISEEN 25.1.2023 ALKAEN

Verohallinnon ohjeistuksen mukaan yhdistyksen on ilmoitettava maksamansa terveystutkimustuet tulorekisteriin. Maksettu tuki katsotaan saajansa verotettavaksi tuloksi. SA-FA on muutaman muun yhdistyksen kanssa esittänyt Suomen Kennelliitolle vaatimuksen selvittää asiaa Verohallinnon kanssa. Toivomme, että verotuskäytäntö tulee muuttumaan lähitulevaisuudessa!

Siihen asti joudumme kuitenkin ilmoittamaan maksamamme tuet ja niistä toimitetaan ennakonpidätys. 

Tulorekisteri-ilmoitusten tekeminen on työlästä ja tehtävä tiukassa aikataulussa heti maksamisen jälkeen, joten jatkossa tulemme maksamaan ja siten ilmoittamaan tuet aina keskitetysti kahden kuukauden välein eli ajanjaksolla 25.1.-31.3. anotut tuet maksetaan kerralla huhtikuun alussa.

Tuen maksaminen edellyttää, että rahastonhoitajalle (jasensihteeri@afgaaninvinttikoira.fi) on toimitettu saajan henkilötunnus tulorekisteri-ilmoitusta varten. Lisäksi tukien saajien on toimitettava verokortti rahastonhoitajalle. Mikäli tiedot toimitetaan myöhässä, tuki maksetaan seuraavan tukien maksukauden lopussa.

Vaihtoehtoisesti tuenhakija voi jäädä odottamaan verohallinnon käytännön muuttumista. Vuonna 2023 maksetuista tutkimuksista voi hakea tukea poikkeuksellisesti vuoden 2023 loppuun saakka.

Tiedotamme asian etenemisestä. 


Niska- ja selkäkuvaukset

SA-FA maksaa afgaanin niska- ja selkäkuvauksesta korvausta 50,- (jäsenet) / 40,- (ei-jäsenet)

  1. Wobblerin syndrooma -tutkimukset
    Omistaja toimittaa ell Timo Talvion kuvauslausunnon SA-FA:lle. Röntgenkuvien ottajiksi suositellaan seuraavia eläinlääkäreitä, jotka ovat perehtyneet asiaan ja osaavat ottaa tarvittavat kuvat:
    – Timo Talvio (Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasema)
    – Lazlo Ignatisak (Kirkkonummi)
    – Nina Mäkinen (Finnin Ratsutila ja Eläinlääkintä / Omaeläinsairaala Mevet, Helsinki)
  2. Muut selkätutkimukset
    Omistaja toimittaa ortopedin lausunnon SA-FA:lle

Lonkka- ja kyynärkuvaukset

SA-FA maksaa 60,- (jäsenet) / 48,- (ei-jäsenet) samalla kerralla tehdystä tutkimuksesta.

Lonkka-, kyynär- ja selkäkuvaukset

SA-FA maksaa 80,- (jäsenet) / 64,- (ei-jäsenet) samalla kerralla tehdystä tutkimuksesta.

Lonkka-, kyynär- ja olkakuvaukset

SA-FA maksaa 70,- (jäsenet) / 58,- (ei-jäsenet) samalla kerralla tehdystä tutkimuksesta.

Lonkka-, kyynär-, olka- ja selkäkuvaukset

SA-FA maksaa 100,- (jäsenet) / 84,- (ei-jäsenet) samalla kerralla tehdystä tutkimuksesta.

Ruumiinavaukset

SA-FA maksaa alle 10-vuotiaana kuolleen ruumiinavauksesta kuluja enintään 80,- (jäsen) / 64,- (ei-jäsen) edellyttäen, että omistaja toimittaa kuolinsyylausunnon rotujärjestölle.

Kurkunpään halvauksen (LP) tutkimukset

SA-FA maksaa kurkunpään tähystyksestä 50,- (jäsenet) / 40,- (ei-jäsenet) edellyttäen, että omistaja toimittaa tutkimuslausunnon rotujärjestölle, ja että koirasta on toimitettu DNA-näyte ja tieto tutkimustuloksesta Lohen tutkimusryhmälle (Koirien geenitutkimus).

Kurkunpään halvaukseen perehtynyt eläinlääkäri: Heikki Putro (Eläinlääkäriasema HauMau, Helsinki).

Sydämen ultraäänitutkimukset

SA-FA korvaa sydämen ultraäänitutkimuksesta 50,- (jäsenet) / 40,- (ei-jäsenet) edellyttäen, että omistaja toimittaa kopion tutkimuslausunnosta.


Muita suosituksia

Kaikki afgaanit olisi hyvä silmätarkastaa kaksi kertaa, ensimmäisen kerran noin 2-vuotiaana ja toisen kerran yli 4-vuotiaana. Jos koira tutkitaan vain kerran eläessään, niin sen olisi hyvä olla tällöin noin 4-vuotias.

Kilpirauhasen toiminta on hyvä tutkia ennen jalostuskäyttöä, ainakin mikäli lähisuvussa on esiintynyt kilpirauhasen vajaatoimintaa.


Sivun kuva: Tuuli Koivumäki
Suomen Afgaanit r.y.