Varainhankintaa vireillä – tule mukaan!

Tervehdys jäsenistö! SA-FA:n hallitus on päättänyt lähteä kehittämään yhdistyksen varanhankintaa nyt oikein toden teolla, jotta yhdistyksellä olisi jatkossa mahdollisuus tarjota vielä enemmän ja vielä parempia etuja jäsenilleen. Oli kyse sitten terveystutkimusten tukemisesta, entistäkin upeampien näyttelyiden ja juoksutapahtumien sekä juhlien järjestämisestä, upean afgaani-lehden, juhlakirjan ja kalenterin tuottamisesta, luentojen/webinaarien, afgaanipäivien ynnä muiden tapahtumien järjestämisestä, niin kaikkeen tarvitaan varoja… ja mitä mahtavammin kaikkea halutaan tehdä & kokea, niin sitä muhkeampia varoja tarvitaan 😊

Tosiasia on, että valitettavasti SA-FA on 2020 poikkeusvuotta lukuun ottamatta tehnyt viime vuosina surullisen tappiollista tulosta, mutta nyt jo tehtyjen säästötoimenpiteiden tueksi yhdistys laittoi hihat heilumaan myös varainhankinnan osalta ja nimitti allekirjoittaneen varainhankintavastaavaksi. Jaiks! Isot saappaat täytettävänä, mutta olen innoissani tästä tehtävästä ja ennen kaikkea siitä, mitä kaikkea mahtavaa se hyvin onnistuessaan meille vielä mahdollistaa! Vain mielikuvitus on rajana sen suhteen!

Innostuitko sinäkin? Onko sinulla haaveita tai toiveita upeista tapahtumista? Ideoita, joiden toteuttaminen on tuntunut mahdottomalta tai innostut uusista tuulista ja haluat auttaa & olla mukana tärkeässä asiassa? Haastan koko jäsenistön mukaan ja toivon yhteydenottoa ihan jokaiselta, joka kokee pienenkin innostumisen juuri nyt. Tarkoitus on lähteä toteuttamaan varainhankintaa projektiluontoisesti, toivottavasti mahdollisimman laajalti ympäri Suomen, joten voit sitoutua tasan silloin kun sinulle sopii ja tasan siihen projektiin mikä sinulle sopii… ja pienistä puroista se iso virtakin kasvaa 😉 Ideoita ja toteutussuunnitelmia on jo valmiina ja uusia otetaan toki vastaan aina. Enää puuttuu ne tekijät, olisitko sinä yksi niistä?

Ollaan kuulolla ja tehdään mahtavia juttuja!
Jasmin Rainoma (facebookista löydät Yasmin Julia)
p 044 989 2848 
notguiltykennels@gmail.com